Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olohuone. Näytä kaikki tekstit

23 syyskuuta 2014

DIY Marmoripöytä


    



Tässäpä vihdoin päätöstä toiselle DIY projektille. Tätä hidasti leveän marmorikontaktin loppuminen rautakaupasta, jota odoteltiin toista viikkoa. Enhän voinut tehdä pöydän kanteen saumaa. Olen jo monessa blogissa törmännyt marmoripöytiin ja tuntui että sellainen oli meillekin saatava. Marmori miellyttää edelleen, mutta oikeaa marmorikantta en edes haaveillut. Ostin siis käytettynä elämää nähneen Ikean sohvapöydän, josta pulitin kokonaiset 5 euroa. Maalasin jalkaosan spraymaalilla valkoiseksi ja kontaktoin kannen marmorikontaktilla. Siinä meille nyt sopiva pöytä vuodesohvan kaveriksi. Vuodesohva kun ei todellakaan kuulu lempihuonekaluihini niin tämä peittää aika kivasti näkymää. Näkymähän on heti vastassa kun meille sisälle astuu.

Hei uskotteko muuten, että tuo harmaa kynttilälyhty on silikonia? On muuten ihan mahtava eikä kuumene.

Täällä valmistellaan huomisia mammatreffejä. Meille nimittäin saapuu perustamani pankin mammakerho huomenna. Ainakin kymmenen äitiä pikkumuruineen on tulossa. Siinä meillä on sitten vilinää ja vilskettä. 


10 syyskuuta 2014

Syksyä kotiin

1/2/3/4/5/6

Meillä kotona puuhastellaan ja sisustetaan kovasti syksyä. Kesän jälkeen tuntuu, että vaihtelu tekee hyvää, tavarat löytävät uusia paikkoja ja jotain uutta pitää saada. Sisustuslehdet ovat täynnä syksyn trendejä ja värejä mm. ruosteen punainen, kirkas sininen ja sammaleenvihreä ovat väreinä kuuminta hottia kuparista puhumattakaan. Minä en taida olla väreiltäni tämän syksyn ihmisiä, jos harmaata ei lasketa. Mun syksyn must have tavarat koostuu näistä. Osa on jo hankittu, jotain tehdään itse ja jotain jääköön vielä haaveeksi. Lisäksi vielä villasukat, villapeitto, kuppi kuumaa teetä ja perhe kainaloon. Siitä on mun syksy tehty.

08 syyskuuta 2014

Vihreää

 Kesä ei tehnyt viherkasveille ihmeitä. Ruokailutilan nurkassa ollut oliivipuu sai kyytiä jo ajat sitten ja muut viherkasvitkin ovat jotenkin kulahtaneita. Ikeasta löytyi ruokailutilaan tämä vehreä yksilö. En oikein tähän asti ole innostunut  näistä isolehtisistä kasveista, mutta tämä tuo mukavaa vaihtelua. Huomaatteko muuten.. Ruokailupöytä on päässyt takaisin ikkunan eteen entiselle paikalle. Meillä tuli ikävä luonnonvaloa ja metsämaisemaa.

Vihreyttä ja väriä saatiin myös tuoreista kukista. Lidlin liljakimpusta löytyi myös tämä vehreä oksa, joka sopii mukavasti olohuoneen tason päälle. Tason päälle pääsi myös H&M:n harmaa kynttilä, joka odottelee jotain mukavaa iltaa, milloin käperryn viltin mutkan elokuvaa katsomaan. Katsotaan milloin tämä luxus hetki koittaa. 


Noista kuvista olen ihan innoissani. Löysin Smartphotolta mahdollisuuden teettää omista kuvista polaroid kuvia. Näitä voisi tilata vielä lisää. Eipä paljon tarvinnut yhdestä kuvasta pulittaa. Mukava idea moneen tarkoitukseen. Esimerkiksi lahjapaketin päälle kortiksi, jonne onnittelut voi kirjoittaa alapuolelle.


14 elokuuta 2014

Muutto kotona osa 2



Kuten aiemmin kerroin meillä vaihdettiin kahden huoneen paikkaa keskenään. Uusi olohuone siirtyi asuntomme perälle huoneeseen, josta pääsee myös parvekkeelle. Sohva pääsee nyt kylpemään valossa paremmin kuin ennen. Ja pakko myöntää, että mieheni hakemaa pesävaikutelmaa kyllä löytyy. Aiemmasta olohuoneesta löytyy juttua täältä. Olohuoneessa on nyt mukavasti omaa rauhaa. Tämä muutos sai kyllä sisustusvimman meille toden teolla. Nyt tekee mieli laittaa uutta ja ensimmäinen hankinta olikin tuo Laituri tyyny Kodin ykkösestä.  Mielessä on myös pari DIY vinkkiä, joista lisää myöhemmin. Syksyn tullen alkavat myös tummemmat sävyt houkuttelemaan enemmän. Tummanharmaata tuokin olohuoneeseen tämä meidän nuorimmaisen  lepotuoli, johon meillä on myös mukava lelukaari. Lehden keinuessa voi leikkiä ja keinuun on mukava myös torkahtaa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin mukavaa viikonloppua! Me pakataan taas kamat ja suunnataan reiluksi viikonlopuksi pohjoiseen vanhempien luokse.

12 elokuuta 2014

Muutto kotona osa 1

Kotona ei ole sisustusrintamalla tapahtunut oikein mitään, mutta nyt tapahtui. Mieheni on puhunut jo pitkään, että haluaisi siirtää olohuoneen kalusteet perähuoneeseen, joka tähän asti on toiminut meillä työhuoneena olohuoneen takana. Mieheni mielestä pesämäinen olohuone voisi olla aiempaa avaraa tilaa mukavampi ja miten mukava siellä olisi pimeitä syksyiltoja viettää villapeittoon käpertyneenä kynttilän valossa. Lupasin miehelle, että kun hänen kesäloma alkaa ja ristiäiset on ohi niin ainakin kokeillaan sohvaa toiseen tilaan.
No loma alkoi ja työkaverini oli meillä iltakahvilla. Eipä aikaakaan kun sohvaa kiikutettiin jo uuteen huoneeseen. Minä en pysynyt ollenkaan perässä kun kalusteet vaihtoivat paikkaa. En ollut ollenkaan huolissani tulevan olohuoneen järjestyksestä vaan siitä, miten sohvan siirryttyä tila kalustetaan. Siihenhän piti tulla ruokapöytä, työpöytä ja vuodesohva. 
Olen kyllä lopputulokseen tämän tilan osalta hyvin tyytyväinen. Tuntuu kuin oltaisiin muutettu ihan uuteen asuntoon. Ruokailutila on upeasti huoneen keskellä ja sohvalta voi nyt ihailla vehreää maisemaa. Matto ongelmakin ratkaistiin tänään piipahtamalla Iskun alessa ja sieltä löytyikin todellinen helmi kokonaisella viidellätoista eurolla. Tämä ilta onkin sitten vietetty perheen kesken matolla istuskellen ja köllötellen sekä ihaillen miten neiti vaan kasvaa ja kehittyy. Seuraa niin tarkasti ja nauraa minkä kerkeää.




07 toukokuuta 2014

Tasan vuosi sitten







Havahduin tänä aamuna siihen, että siitä on tasan vuosi. Tasan vuosi siitä, kun allekirjoitimme kauppakirjat ja saimme avaimet tänne ensimmäiseen yhteiseen omaan kotiimme.

Muistan sen kuin eilispäivän, kun saavuimme tänne ja hyppäsimme kynnykseltä sisälle. Se oli ihana hetki. Silloin kilistelimme skumppaa ja kävelimme asuntoa ympäriinsä remonttia suunnitellen. Voi että silloin sormet syyhysivät alkaa jo hommiin. Emme kyllä sillä hetkellä osanneet kuvitella, miltä täällä näyttää tänä päivänä. 






Vaikka vastoinkäymisiä ja yllätyksiä remontista tulikin, ne ovat nyt muisto vain. Kun remontti tehtiin melkein kokonaan työn ohessa iltaisin ja viikonloppuisin, oli aika ja energia kortilla. Toistemme tsemppaamisella ja lähipiirin avulla saimme valmista. Ilman verta, hikeä ja kyyneleitä ei selvitty, mutta jokainen yhdessä koettu oli kaiken tämän arvoista. Myös kesä meni täysin remontin parissa ja siitä ei oikein ehditty nauttia. Tänä kesänä onkin hyvä syy ottaa viime kesä takaisin.


Onhan remontin lisäksi vuoteen mahtunut paljon muutakin. Valmistuimme molemmat ammatteihin, olemme päässeet vielä paremmin työelämään kiinni ja meillä on mukavat työpaikat joissa viihdymme, saimme syyskuussa uutisen vauvan tulosta, kihlauduimme maaliskuussa ja olemme tulossa hetkenä minä hyvänsä äidiksi ja isäksi. Ja mikä parasta, meillä on ihanat, kannustavat vanhemmat ja perheet sekä ystäväpiiri lähellä ja kaukana, joista haluamme pitää kiinni. Voimme kyllä olla näistä kaikista kiitollisia ja onnellisia. 

Upea vuosi ja monta yhteistä upeaa vielä edessä. Tämän juhlapäivän kunniaksi meillä alkaa kevätsiivous. Matot menevät kartanolle ja luutu saa kyytiä. Myös ikkunoita on pesty viime päivinä, joten näkymä ulos alkaa kirkastua. Illalla saakin sitten nuuskutella ihanan puhdasta kotia ja käpertyä puhtaisiin lakanoihin tärkeimmän viereen.

20 joulukuuta 2013

Kuusen tuoksuista joulua

Tänä vuonna jouluvalmistelut alkoivat kyllä jo heti joulukuun alussa, mutta silti tuntui että kiirettä piteli koko kuukauden. Kotia on koristeltu joulukuntoon pikkuhiljaa. Postaukset ovat vain jääneet vähemmälle. Pikkujoulujakin on vietetty kotonamme muutamat ja meno on ollut aika jouluista, viime aikoina etenkin.


Kunnon kuustahan ei tähän pirttiin tänä vuonna tuoda. Johtuen siis siitä, että olemme joulunpyhät ja viikonloput joulun ympärillä vanhemmilla- ja appivanhemmillani. Siellä saamme kyllä nuuskutella oikean kuusen tuoksua ja nauttia sen tunnelmasta pyhien ajan. Tämä kuusi on Ikean luomus ja toimii vuodesta toiseen. Parasta siinä on aito ulkonäkö ja kastelun vähyys, vain tuoksu puuttuu.


 Kotimme jouluväritys ei yllätys yllätys ole punainen, vaan mukana on paljon harmaata ja valkoista. Jotain punaista saattaa pilkistää siellä täällä. Nuo kuusenpallot ovat jo aikoja sitten askartelemani massapallot, jotka saivat ympärilleen villalankaa ja yksi palloista liitutaulumaalia. Tuon karhun löysin marras-joulukuussa käydyllä Helsingin visiitillä Hemtexistä. Ihanan talvinen sekin.