21 lokakuuta 2015

DIY Vanerihylly




Pitkästä aikaa DIY- juttuja. Viime syksynä tähän hurahdettiin oikein kunnolla ja muistan kun miehen kanssa silloin nikkaroitiin vähän sitä ja tätä kotiin. Nyt oli vuorossa DIY- hyllyä lastenhuoneeseen. Alkuun kun tein suunnitelmia huoneeseen halusin kolme erikokoista vanerihyllyä pinnasängyn päälle. Halusin tasapainoa huoneen toisella seinällä olevalle vanerimökille. Ideana myös oli että tapetti toistuisi vastakkaisella seinällä. Mieheni teki mittojeni mukaan vanerihyllyn, josta minä jatkoin. Lopulta päädyinkin sijoittamaan hyllyn seinähyllyn päälle. Totesin, että neiti herätessään alkaa heiluttelemaan käsiä pinnasängyn yllä siihen tahtiin, että parempi laittaa hyllyt muualle. Lopulta siis päädyimme yhteen hyllyyn kirjahyllyyn sijoitettuna.

Tähän hyllyyn siis tarvitaan pala vaneria ja tapettia. Laatikon teon jälkeen tapetti liimataan vanerihyllyn takaseinään ja siinä se on! Taakse naputeltiin vielä pikku kiinnikkeet seinälle laittoa varten ehkä myöhemmin. Kiva ja helppo hylly!


06 lokakuuta 2015

Lastenhuone remontin jälkeen



Palataanpa viime keväisiin kuviin valmistuneesta lastenhuoneen remontista. Entinen vierashuone/vauvanhuone muutettiin lastenhuonekäyttöön pienellä pintaremontilla. Tyhjän seinän haaste - postauksessa kirjoittelin tapettivalinnasta ja suunnitelmista huoneeseen. Seinälle saatiin uutta pintaa ja väriä tuli muutenkin koko huoneeseen tekstiileillä ja pikkutavaroilla. 

Huoneesta tuli kyllä ihana. Olen vieläkin tosi tyytyväinen tapettivalintaan ja siihen, että tapettia tuli vain yhdelle seinälle. Annon Riihi- verhot ja puuvillamatto ovat mielestäni ihan nappivalinnat. Matto tuo mahtavasti väriä ja lämpöä huoneeseen. Lastenhuoneen on kyllä ollut yksi mieluisimmista sisustuskohteista meillä. Tämän jälkeen toki tavaramäärä on lisääntynyt ja muutoksia myös tullut, mutta niistä lisää myöhemmin. Viimeistään joulunaikaan aiomme sanoa pinnasängyssä nukkumiselle hyvästit, joten seuraava projekti onkin sitten se sängyn hankinta. Saa nähdä muuttaako se lopulta järjestystä.


02 lokakuuta 2015

Täällä taas!








Täällä ollaan taas! Blogi pysähtyi viime maaliskuuhun. Hui onko siitä jo noin kauan! Tässä puolessa vuodessa on tapahtunut paljon. Keväällä olin niin väsynyt yöheräilyihin ja kaikkeen että päätin keskittyä siihen tärkeimpään eli perheen jaksamiseen. Väsymyksen ja uupumuksen taustaltakin löytyi syynsä, joka onneksi mutkien kautta sekin on tänä päivänä hoidossa. Sen sisäistäminen on ottanut hieman koville, mutta elossa ollaan. 

Viime keväinen on myös muistuttanut minua siitä, kuinka huomista ei voi ennustaa ja miten onnellinen ja iloinen kannattaa tästä hetkestä olla unohtamatta ympärillä olevia. Oma perhe ja ystävät, joista saan olla kiitollinen. Siitä minua muistuttelee tämä meidän olohuoneen seinällä oleva perhekuva, jossa on juuri se tunnelma ja fiilis minkä haluaa meillä säilyvän.

Nyt kun äitiysloma on ohi ja se oikea arki alkanut, on hyvä myös jatkaa blogin parissa. Innolla tähän taas ryhdyn ja kotikin on saanut päivitystä syksyyn! Tummat sävyt ja syksyn keltainen on nyt niin mun juttu niin sisustuksessa kuin syyspukeutumisessakin. Täällä on ainakin innokas bloginkirjoittaja!

Tervetuloa mukaan!