07 lokakuuta 2014

Makuuhuoneen uutta valoa


Talvi tekee tuloaan ja valon määrä on huomattavasti vähentynyt. Nyt sitä kaipaa valoa ja valaisimia. Meillä ei ole ollut muuton jälkeen makuuhuoneen toisessa päässä ollenkaan kattovaloa. Tuntui ettei mieluisaa löytynyt ja kun kesäkin oli niin valaisimen hankinta unohtui. No nyt reilu vuoden jälkeen oli ehkä jo aika. Nappasin viimekertaisella Ruotsin visiitillä tämän paperisen luomuksen Rustasta ja valkoisen kankaisen johdon Ikeasta. Reilusti alle kahdella kympillä saatiin käypä valaisin. Olipa helppo koota tämä paperinen osa nimittäin sivuilta vain magneetit yhteen.

Nyt makuuhuonetta kuvaillessa miettii taas tuota sängyn taustaseinää. Tekisi mieli tehdä remonttia. Ennen pienen syntymää suunniteltiinkin remonttia makuuhuoneeseen. Mietittiin silloin kalkkimaalin käyttöä sängyn taustalla ja sängynpäätyratkaisuja. Remontti taisi jäädä siinä jännityksessä toteuttamatta. Toki myös silloin todettiin että pinnasänky lohkaisee oman osansa huoneesta, jolloin myös pohdittiin siirretäänkö remontti siihen ajankohtaan, jolloin pinnis siirtyy neidin omaan huoneeseen. Tuntuu, että remontti saa vielä odottaa sillä en oikein myöskään osaa sanoa mitä seinälle haluaisin. Tässäpä pohtimista syysilloille.

03 lokakuuta 2014

Omenaista hilloa



En ollut vielä koskaan tehnyt hilloa, mutta jättipussillinen omenoita sai innostumaan myös hilloamisesta. Saatoin kuvitella, että hillojen tekeminen olisi jotenkin työlästä tai aikaa vievää, mutta eipä ollutkaan. Samalla tuli omenasoseetkin pienelle. Kotilieden vinkeillä maustin hillon vaniljalla. Tulipa hyvää kerralla. Nyt nauttimaan viikonlopusta!