07 toukokuuta 2014

Tasan vuosi sitten







Havahduin tänä aamuna siihen, että siitä on tasan vuosi. Tasan vuosi siitä, kun allekirjoitimme kauppakirjat ja saimme avaimet tänne ensimmäiseen yhteiseen omaan kotiimme.

Muistan sen kuin eilispäivän, kun saavuimme tänne ja hyppäsimme kynnykseltä sisälle. Se oli ihana hetki. Silloin kilistelimme skumppaa ja kävelimme asuntoa ympäriinsä remonttia suunnitellen. Voi että silloin sormet syyhysivät alkaa jo hommiin. Emme kyllä sillä hetkellä osanneet kuvitella, miltä täällä näyttää tänä päivänä. 






Vaikka vastoinkäymisiä ja yllätyksiä remontista tulikin, ne ovat nyt muisto vain. Kun remontti tehtiin melkein kokonaan työn ohessa iltaisin ja viikonloppuisin, oli aika ja energia kortilla. Toistemme tsemppaamisella ja lähipiirin avulla saimme valmista. Ilman verta, hikeä ja kyyneleitä ei selvitty, mutta jokainen yhdessä koettu oli kaiken tämän arvoista. Myös kesä meni täysin remontin parissa ja siitä ei oikein ehditty nauttia. Tänä kesänä onkin hyvä syy ottaa viime kesä takaisin.


Onhan remontin lisäksi vuoteen mahtunut paljon muutakin. Valmistuimme molemmat ammatteihin, olemme päässeet vielä paremmin työelämään kiinni ja meillä on mukavat työpaikat joissa viihdymme, saimme syyskuussa uutisen vauvan tulosta, kihlauduimme maaliskuussa ja olemme tulossa hetkenä minä hyvänsä äidiksi ja isäksi. Ja mikä parasta, meillä on ihanat, kannustavat vanhemmat ja perheet sekä ystäväpiiri lähellä ja kaukana, joista haluamme pitää kiinni. Voimme kyllä olla näistä kaikista kiitollisia ja onnellisia. 

Upea vuosi ja monta yhteistä upeaa vielä edessä. Tämän juhlapäivän kunniaksi meillä alkaa kevätsiivous. Matot menevät kartanolle ja luutu saa kyytiä. Myös ikkunoita on pesty viime päivinä, joten näkymä ulos alkaa kirkastua. Illalla saakin sitten nuuskutella ihanan puhdasta kotia ja käpertyä puhtaisiin lakanoihin tärkeimmän viereen.

5 kommenttia:

  1. Tippa linssissä luin. Muistelin rakennusvastuksianne ja lopulta...ihania valmistujaisia ja tupareita. :) Ihanuus vielä odotuttaa,,, Olette onnellisten tähtien alla. :)

    VastaaPoista
  2. Voi mamma, onnelliset ovat tähdet. Mutta sen jos jonkun olen oppinut, että jos johonkin pyrkii niin se kannattaa ja sen eteen myös ponnistella täytyy, sillä mikään ei itsestään tule.

    VastaaPoista
  3. Pitihän sitä alkaa niiskuttaa täälläkin, ihana kirjoitus ja kaunis, valoisa koti. Kovasti täälläkin odotetaan teidän vauvaa. Pikkuinen on treenannut, että pääsee lykkimään vaunuja. En ole hennonnut sanoa, että ehkä et ole vielä lastenhoitaja luotettavimmasta päästä. Mukavaa odotusta teille molemmille - muistaako siippasi, että hänet on haastettu?

    VastaaPoista
  4. Riikka, ai sielläkinkö :) Halukkaita hoitajia vauvalle on kyllä ilmoittautunut, joten yksi pikkuneiti kyllä vielä mukaan sopii. Juu siippa muistaa haasteen.

    VastaaPoista