14 toukokuuta 2014

Vauvanhuone


Yksi mukavimmista projekteista valmistautumisessa vauvan tuloon on ollut vauvanhuoneen laittaminen. Pohdin useaan kertaan laitetaanko sitä vai ei tässä vaiheessa, sillä aluksihan vauva nukkuu meidän kanssa. Lisäksi suunnittelimme, että käytämme kylpyhuoneen pitkää tasoa hoitopöytänä, joten varsinaiselle hoitotasolle ei ollut tarvetta.

No toisin kuitenkin kävi ja pesänrakennusvietti vei voiton ja nyt on pikkutytöllä huonekin odottamassa. Sinne on muuten kertynyt jos jonkinlaista tavaraa, joten on ihan hyvä että on huone kaikkia niitä varten mm. turvakaukalo, vaunut jne. Tätä kyseistä huonetta käytettiin ennen vierashuoneena ja huoneen toiselle seinälle jäikin 140 cm leveä sänky vieraskäyttöön.

Huoneiden sisustuksia suunnitellessa käytän yleensä fiiliskuvia, josta saa hyvän kuvan kokonaisuudesta ja tunnelmasta. Teen useita kollaaseja, joita yhdistämällä yleensä sopiva kokonaisuus löytyy. Toimivuus, tunnelma ja fiilis tilassa on kaikkein tärkeintä ja sen tekevät erilaiset ratkaisut, värit, materiaalit ja valaistus. 

Värit ovat tärkeät. En välitä yhtään hempeästä vaaleanpunaisesta en vaatteissa enkä sisustuksessa, vaikka pienen tytön huoneesta nyt puhutaankin. Lohenpunainen menettelee. Halusin vauvanhuoneeseen vaaleutta ja reippautta kontrasteja unohtamatta. Lopulta päädyin harmaan sävyihin, mustalla ja keltaisella piristettynä. Olemassa oli jo appivanhemmiltani joululahjaksi saatu Nukkumatti lamppu, joulukuussa Finnish Design Shopin alekampanjasta tilattu String hylly sekä Hayn tuoli, joka meillä oli työhuoneessa aiemmassa kodissa. Vanha Ikean Malm lipasto pääsi myös uuteen tarkoitukseensa vauvan vaatteille ja Brion Hoitopöytä löytyi käytettynä tori.fistä.



(Fiiliskuvat lainattu myyjiltä)










Vierassänkykin sai kasan lastenhuoneen henkisiä tyynyjä, joiden päällisistä osan olen hankkinut jo ennen joulua. Mukana on mm. imetystyyny, jonka ompelin samaisesta harmaa-valkoraidallisesta lakanakankaasta kuten pinnasängyn pehmusteenkin. Samaisesta kankaasta viimeiseksi valmistuivat valelaskosverhot. Siihen ohjeen löysin tästä blogista. Olipa muuten melko helppo tehdä. Suloinen Be brave - printti löytyi täältä

Kyllä nyt kelpaa pikkuneidin tulla maailmaan. Mehän häntä niin kovasti odotamme. Kaikki valmistelut on nyt tehty ja sairaalakassi on pakattu itselle ja vauvalle, joten ollaan kyllä valmiita jos lähdön hetki synnärille tulee. Sen näkee sitten milloin. Täällä vaan jännitys tiivistyy.

8 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää! Kyllä kelpaa pikkuisen kotiin tulla.

    VastaaPoista
  2. Aivan upea vauvanhuone!! Mobile on todella hauska. Teitkö itse? Niin suloinen huone, että melkein alkaa tehdä mieli vauvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) voi tuo mobile jäi mainitsematta. Idea on Nurin Kurin blogista! Mobilen metalliosat Tukholman moderna museetin museokaupasta.

      Poista
  3. Ihana huone ja itse metsästän tässä mattoa eli mistä löysit maton :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, matto löytyi sotkasta. Hamppua on materiaali

      Poista