24 heinäkuuta 2014

Keltaista juhlaa

Täällä on ristiäisjärjestelyt kovassa vauhdissa. Kukat on tilattu, mekko silitetty, leipomukset aloitettu ja kotia sisustettu juhlakuntoon. Pienen tytön ensimmäinen juhla on ihan parin päivän päästä ja äitiä ainakin jo jännittää. On niin ihanaa kun pikkuinen saa nimen.
Neiti sai mekkoon keltaiset nauhat ja teeman mukaan kattaus on myös hyvin keltaista. Kastemekko on minun sukuni puolelta ja sillä on kastettu kaikki lapset enosta lähtien. Kastemalja on ollut aikoinaan isovanhempieni häälahja, jolla on kastetaan nyt kolmatta sukupolvea. Maljan hopeareunuksesta löytyy jokaisen nimi ja kastepäivä. Minusta nämä ovat ihania perinteitä.

Nyt takaisin valmistelujen ääreen. Saamme tänään vielä mumminkin kaveriksi. Toivotaan että hellettä ei olisi ihan mahdottomasti lauantaina tuona tärkeänä päivänä. 

2 kommenttia: