05 helmikuuta 2015

Ripaus roosaa


Alkavan kevään kunniaksi hankin olohuoneen sohvalle uuden roosan värisen nappityynyn. Näitä Annon nappityynyjä on meillä toinenkin aulan sohvan päällä harmaana. Pelkkään tyynynvaihtoon en kuitenkaan tyytynyt. G-juliste, josta jo ennen joulua haaveilin löysi viimein meidän kotiin ja viime viikonloppuna Ikean reissulla hankin siihen myös kehykset. Joulukoristeiden jälkeen tuntui myös, että kaikki tasot piti uudistaa jotenkin. Vihervalo pääsi tason päälle ja sai kaveriksi vaaleita tavaroita sekä tietysti vihreää. Lyhty on ollut meillä myös kovalla käytöllä ja lähes joka ilta siinä palaa tuli. 

Tason eteen on rantautunut toinen lelusäkeistämme. Hankin nämä House Doctorin lelusäkit heti joulun jälkeen, sillä näille säkeille tuli todella tarvetta lelujen määrän kasvaessa. Onpa muuten keveät ja kätevät liikuttaa huoneesta toiseen. Toinen säkki taitaa majailla keittiö/ruokailutila akselilla. Kassi on kätevä myös sen vuoksi, että se taipuu hyvin puolelta toiselle. Sopii pienen leikkijän tutkia alintakin lelua. Ainoa vaara on, että välillä meinaa olla tyttö hukassa kun piiloutuu niin hyvin kassin taakse. 


2 kommenttia:

  1. Todella kivat yksityiskohdat olet hankkinut. Minä kyllä niin pidän teidän kodistanne. Ja aina vaan paremmaksi se muuttuu. Keinu on hurmaava!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Vilja! Onpa mukava kommentti. Keinu on kyllä helmi!

    VastaaPoista