12 tammikuuta 2013

Aamupalalta



  Olipa upea pakkasaamu, talvinen maisema häikäisi sisälle asti. Puut niin kauniisti loistivat lumen peitossa, eikä tuulen värettäkään. Täällä tykätään, etenkin siitä että kevättä kohti mennään. Päivän piteneminen tulee tarpeeseen, onhan pimeää ehtinyt olla jo aivan tarpeeksi. Tänään kuitenkin aamupalalla oltiin yhdessä ja valoisissa merkeissä. Onhan tällä viikolla tullut kovin valoisia uutisia myös tulevasta liittyen miehen työkuvioihin. Viikolla olemme kovin huonoja nauttimaan aamupalaa rauhassa, joten viikonloppuna otetaan siitä kaikki irti ja vielä pitkän kaavan mukaan. 
Miehen herkkua on croissantit omenahillolla. Pakko myöntää että tuoksuvat kyllä oikein hyviltä juuri uunista otettuna. Itse aloitan aamun mielellään jollain suolaisella ja tänä aamuna croissantin väliin livahti kinkku- ja juustosiivut sekä rucolaa antamaan ihanaa makua. Sopii muuten oikein hyvin. Jälkiruuaksi sitten tuollainen croissantti omena-kanelihillolla.


Viikonloppuna teekin ehtii kunnolla hautumaan ja sitä ehtii nauttimaan toisenkin kupillisen. Marimekon teepannu on aarteeni ja tuo teepurkki on ostettu Kööpenhaminasta. Tekisi kyllä niin mieli varata lennot Köpikseen. Kesällä viimeistään on päästävä.


Tämä päivä onkin sitten aamupalan jälkeen hurahtanut siivillä. Olen tekemässä sisustussuunnitelmaa lastenhuoneeseen ja voin kertoa on muuten koukuttavaa ja mukavaa hommaa. Hei oikein rentouttavaa ja talvista viikonloppua muillekin! Tämä lähtee nyt saunaan!















3 kommenttia:

  1. Tervehdys! löysin blogisi sattumalta äskettäin ja vaikuttaa kivalta :) Minulla olisi sinulle tunnustus blogissani:
    http://vaaleansininenuni.blogspot.fi/

    terkuin
    heidi

    VastaaPoista
  2. Heippa! Täältäpä löytyi kivan oloinen blogi, ilmoittaudun mukaan lukijakuntaan:-)

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Heidi ja Sanna! Tervetuloa lukemaan blogiani. Heidi, kiitos tunnustuksesta

    VastaaPoista