21 helmikuuta 2013

Makuuhuoneen loppusilaus

Tänään aamulla pahaa aavistamatta siivoilin ja otin kuvia makuuhuoneestamme, jonka vihdoin viime viikonlopun aikana saimme kuntoon. Eipä aikaakaan kun aloin tekemään töihin lähtöä niin selässäni alkoi tuntua tosi pahalta. Hetken päästä en voinut enää istua, kyykistyä, laittaa kenkiä jalkaan tai mitään muutakaan. Auts. No ei  muuta kuin lääkäriin ja nyt vietelläänkin aikaa kotona ja kävellään ympäriinsä, kun istuminen tekee pahaa.


Mutta makuuhuoneeseemme. Tosiaan viikonlopun aikana taulu laitettiin vihdoin seinälle ja joulupukilta saatu Dots naulakko pääsi myös seinälle, nimittäin pitelemään tuota yövaloa. Joku varmaan muistaa, että hankin valaisimen Kööpenhaminasta aikoja sitten. Vihdoin sille löytyi paikka ja sähkömiehen tyttärenä asensin lampunjohtoon pistokkeen. Isäni lupautui liittämään lisäksi katkaisijan, joka varmasti vielä helpottaa käyttöä.


Makuuhuoneen sängynpäälle hankimme vielä muutaman uuden tyynyn. En ole eläinkuosi-ihmisiä, mutta tuo H&M:n kirahvi vain jotenkin sytytti. Sopii mielestäni mainiosti mustavalkoisen uuden Anno tyynynkin kanssa. Saimme huikeasti huoneeseen valoa kun suuren suuri mustavalkoinen taulu poistui huoneesta.



Nyt käy kyllä mielenkiintoiseksi, nimittäin juhlimme puoliskoni syntymäpäiviä viikonloppuna ja vielä on aika paljon tekemistä siivouksen ja leipomusten kanssa, joten voipi olla että armaani saa nyt ryhtyä tuumasta toimeen jos selkäni ei ala antamaan periksi. Suunnitelmissa on nimittäin tehdä Kreikkalaista ruokaa, minttusuklaakakkua ja muuta makeaa, joten saa nähdä.

6 kommenttia:

  1. Niin valoisalta näytää makuuhuoneenne... ja hauska kauniine silmineen on kirahvi-tyyny. Juhlavalmisteluista sinun ei kyllä huolissaan tarvitse olla. Armaasi on toiminnnan mies ja hommat, kuin hommat kyllä hoituu.

    VastaaPoista
  2. Annastiina, siinä olet kyllä oikeassa että on toiminnan mies. Siivoukset ja muut luonnistuu :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten kaunis ja inspiroiva blogi löytyi :)

    VastaaPoista