16 toukokuuta 2012

Lounaalla

Tänään maistelin lounaaksi eilen tehtyä kanasalaattia. Ai että miten maku oli vielä parantunut, kun se oli maustunut hyvin jääkaapissa. Jos joku muukin haluaa herkutella, niin annanpa teille vinkkiä. Salaattiin tuli siis kananrintafileitä pilkottuina, pastaa, omenaa, suolakurkkua, tuorekurkkua, kirsikkatomaatteja, ananasta, jääsalaattia ja fetajuustoa. Kastikkeeksi laitoin muutaman ruokalusikallisen kevyt majoneesia, johon sekoitin joukkoon mustapippuria, valkopippuria ja vähän currya. Lopuksi ripaus persiljaa. Suosittelen lämpimästi. Nam!



Lounasta nauttiessani luin uusinta Dekoa. Pääsin siihen vihdoin käsiksi muuton jälkeen. Ihastelin Stailisti Sofia Oksasen puhtaanvalkoista kotia, joka suorastaan kylpee valossa. Kodissa kaikki tuntuu todella harkitulta. Parasta on se, että ympärillä olevat näkymät korostuvat. Ja mikä kattoterassi!

Tykkään kovasti, mutta kaipaan pehmeitä asioita ja kuoseja. Niin ja raitoja myös! Rakastan valoa ja valkoista värimaailmaa. Haaveilen lattiasta kattoon olevista ikkunoista ja valkoisista lattioista. Pidän kuitenkin nyt tästä pikkukotiimme tulvivasta valosta. Valkoinen ripauksella mustaa on juttuni. Ei siis varmasti  ole yllätys, että tänne kotiimme on hankittu ainoastaan valkoisia uusia asioita.



Nythän on perjantai tai siis keskiviikko. Päivät menee sekaisin kun tällä hetkellä oma työsarka vielä odottelee alkuaan. Päivät täyttyvät tällä hetkellä siivouksesta, ruuanlaitosta ja kaupassa käymisestä. Mutta nautinhan tästäkin. Kesäkin tulee kohisten!
Mukavaa Helatorstaita kuomat! Muistakaa nauttia auringosta ja kesän merkeistä!

4 kommenttia:

  1. Blogistani löytyypi sulle haaste! Ja onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  2. Kiitosta Aniliini! Minäpä kurkkaan haastettasi ;)

    VastaaPoista
  3. Hei Emmi! Oletko ajatellut laittaa blogiasi blogilistalle? Ihanan valoisia kuvia sinulla!

    VastaaPoista