Äidille
Tyttärelle
Vieläkö saa toivoa? Tai vaikka vain
fiilistellä? Näitä me toivotaan tyttären kanssa. Nyt on se aika että
pukinkontti alkaa täyttymään paketeista. Uskomatonta, että meidän perheessä tämä
homma alkaa olla jo aika pulkassa, vaikka aikaa jouluun on kuitenkin vielä tovi. Meillä sama pätee joulukortteihin, jotka vain odottavat postimerkkejään. Ehdin kyllä jo marraskuun alussa huokaillen miettiä,
että mitähän tästä tulee kun jouluksi hommaa on, mutta aika on kortilla. Onneksi on
nettikaupat ja kun kerran kylille pääsee niin hoitaa monta asiaa samalla, vaikka juoksujalkaakin.
Meillä on virittäydytty muutenkin joulutunnelmaan viime päivinä. Koti on siivottu ja joulua laitettu oikein urakalla kuusta myöten. Meillä vietetään nimittäin pientä joulua huomenna. Vietämme kuten oikeaa joulua, syömme ja jaamme pienet lahjat. Ajatus on, että joulun juhlaa ja väkeä saadaan meidänkin kotiimme. Muuten emme omassa kotona joulua pääsisi ollenkaan viettämään, sillä matkaamme aatoksi vanhempiemme luokse. Huomenna saamme siis jouluvieraita.
Ihania toiveita :) Hyvää Itsenäisyyspäivää!
VastaaPoista