19 helmikuuta 2014

Lomalta osa 2/ Tukholma ja tuliaiset


Vielä postausta talvilomaltamme. Lahdesta suuntasimme lomallamme vielä Helsinkiin ja sieltä hyppäsimme Tukholman koneeseen. Olimme Tukholmassa maanantaista keskiviikko iltapäivään asti. Asustelimme pienessä hotellissa aivan kävelykadun varrella, joka oli kyllä sijainniltaan aivan loistava. Hotellin taso ei ollut päätä huimaava, mutta parasta huoneessa oli poreamme. Olihan siinä ihana lillua ja oikoa jalkoja pitkän päivän kävelyn jälkeen.



Vaikka ilma ei meitä hellinytkään, kun oli niin sateisen sumuista ja koleaa, irtiotto arjesta teki kyllä tehtävänsä. Kävimme myös kävelyllä vanhassa kaupungissa Södermalmia unohtamatta. Pysähdyimme kahviloihin ja ravintoloihin. Pääsin myös käymään Modernin taiteen museossa ja Arkkitehtuurin museossa ja sieltä museokaupastahan löytyi vaikka mitä mm. nämä Andy Warholin julisteet, joita jo kerran sähköpostillakin museokaupan verkkokaupasta kyselin. Näitä saa siis tosiaan paikan päältä. Mehän tietty innokkaina heti kotiin päästyämme ne kehystettiin ja saatte kohta nähdä miltä seinältä ne löytyvätkään.


Muita tuliaisia tehtiin myös meidän tulevalle murulle ja toki mammakin löysi etsimänsä. Minun yksi Tukholman kohokohta on käydä Tio Gruppenilla. Siellä on kyllä upea kirjo eri kuoseja ja tämä mustavalkoinen kuosi erityisesti miellytti minun silmääni. Niin sai mamma nesesseerin siis toilettilaukun. Meidän perheessä puhutaan aina nesesseeristä. Mukaan tarttui  myös ruokalappu pikkuiselle. Myös noita Färg & Formin tuotteita on vaikeampi Suomesta löytää joten pikkumurulle napattiin matkaan myös tuttiketju.
Niin vain loma meni ja arkinen aherrus alkoi. Seuraava loma onkin sitten hiukkasen pitempi, jonka päättymispäivä on vain suuntaa antava. Se loma alkaakin sitten edessä huhtikuussa. Hui, hirvittää jo et miten mökkihöperöksi sitä tulee, mutta kuulemma kertomusten mukaan aika vauvan kanssa ei tule pitkäksi. Luotan siihen.






14 helmikuuta 2014

Ystävänpäivää

Tänään vietetään ystävänpäivää. Haluankin toivottaa kaikille ystäville oikein ihanaa ja ystävien ympäröimää päivää! Meillä herkutellaan tänään porkkanaleivoksilla niin töissä kuin kotonakin. 

 Monta on kaunista, monta on hyvää,

vain yksi on parasta, tunnetta syvää.
Suuri on ihme, myötäelämisen taito,
se on vain ystävällä, kun sydän on aito.



12 helmikuuta 2014

Lomalta osa 1/ Yllätys Babyshowerit


Vietimme talvilomaa ja otimme suunnan etelään. Alunperin kun lomaa suunniteltiin oli tarkoitus lentää jonnekin auringon alle. Kun masuasukki ilmoitti olevansa tulossa päädyimme hieman kevyempään lomailuun ihan Suomen ja vähän Ruotsinkin puolelle. Ensimmäisenä otimme suunnan Lahteen, tuonne opiskelukaupunkiini jossa hurahti vuosi jos toinenkin. Siellä tarkoitus oli tavata ystäviä ja viettää heidän kanssa ihanaa laatuaikaa.

Kun astuin sisään ystävilleni, niin yllätys oli aikamoinen. Nämä muruset olivat järjestäneet tämän mamman yllätykseksi Babyshowerit. Paikalla oli murusia Lahdesta ja Helsingistä. Itkuhan siinä tuli! Hemmottelupäiväni alkoi kuplivalla ja hieronnalla ja jatkui ihanaa ruokaa ja herkkuja maistellen käsihoitoa unohtamatta. Yksi oli leiponut leipää, yksi tehnyt kakun ja toinen keksejä. Kaikki olivat kantaneet kortensa kekoon. Masu sai silityksiä ja paijauksia. Ihana päivä sanon minä ja vieläkin hymyilyttää.



Kiitos talon emännälle ja muillekin ihanille unohtumattomasta päivästä <3 Tunnelma ja kattaukset olivat tyttömäisen vaaleanpunaista, sitä ihanaa väriä jota minä niin "rakastan". Kuulemma ihan tarkoituksella. Miesparkkikin oli niin hienosti järjestetty, että sain omani kainaloon vasta aamun pikkutunneilla. Kiitos talon isännälle huolenpidosta. Meidän pikkumuru sai ihania lahjuksia mm.taitettavan kylpyammeen ja kylpytuen sekä ihanat puuvillaiset pitsipöksyt. Niin pikku neitihän sieltä on tulossa <3

07 helmikuuta 2014

Vuoden vaihtumisen jälkeen





Vuoden vaihde meni hujauksessa ja nyt ollaankin jo helmikuussa. Meillä tammikuussa tehtiin todellisia suursiivouksia ja järjestettiin kaikki kaapit ja laatikot. Tämä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten kuten esim. muuton jälkeen, mutta jostain syystä remonttiväsymys vei voiton ja kunhan tavarat tuli purettua laatikoista niin se riitti. No nyt tuli siivottua urakalla ja ei muuta kuin kirpparipöytää varailemaan. Jotain täällä bloggerissakin on tapahtunut vuoden vaihteen jälkeen , nimittäin olen tässä jo useampana päivänä kuvia yrittänyt latailla ja jotenkin rakeisilta näyttävät. Saa nähdä.

Niin se miksi näitä kaappeja on käyty läpi on toukokuussa tuleva uusi tulokas, jonka tavaroille ja vaatteille tarvitaan yllättävän paljon tilaa. Alkuvuosi onkin mennyt hankintoja hänelle tehdessä ja suunnitellessa mitä mihinkin tulee. Myös ompelukone on laulanut ahkerasti ja pinnasängyn tarvikkeet on ostettu, ei muuta kuin puuseppä appiukolle ne kiikuttamaan niin saadaan kohta pinnasänkykin. Viimeisen viikon olemme olleet lomalla ja käyneet Helsingissä, Lahdessa ja Tukholmassa, joten lomakuulumisia on tulossa seuraavaksi.